Katri Lietsala // Lokakuisen Social Media in Service Business -tapahtuman järjestäjät ovat käyttäneet jo aika isosti sosiaalista mediaa. Seminaarilla on esimerkiksi oma Ning-yhteisö ja seminaarin blogi, joissa molemmissa alustetaan seminaarin aiheita hyvissä ajoin ennen tapahtumaa.

Tapahtumien omilla itsenäisillä sivustoilla ja kanavilla keskustelu saattaa jäädä vähiin kaikesta hyvästä yrittämisestä huolimatta. Tähän on parikin syytä.

Ensinnäkin kynnys kirjautua uuteen palveluun on osalle ylitsepääsemätön asia, ja sen välttämiseksi ahkerimmat ovat valmiita jopa näkemään vaivaa. Toiseksi monilla osallistujilla on suurin tarve (ja eniten aikaa?) vaihtaa kuulumisia tapahtumien ohjelmasta vasta tapahtumahetkellä. Kolmanneksi keskustelut käydään sujuvasti omissa jo olemassa olevissa yhteisöissä, koska se  sujuu yleensä vaivattomammin kuin siirtyminen erilliselle sivustolle tätä varten.

Esimerkiksi MindTrekissa kuhinoitiin tapahtuman aikana Twitterillä ja Seminaarikannulla sekä inasen Jaikulla. Twitterissä syntyi jopa #stophimanen. Perttu Tolvanen kutsui sitä ilmiöksi. Hän bongasi jutun Hessu Järvisen MindTrek-yhteenvedosta ja lopulta aiheesta kirjoitti jopa MTV3.fi toimittajan luettua Vierityspalkkia. Ketju on hyvä todiste, että twiittailijat ja bloggaajat tuovat julkisuutta tapahtumille.

Harmi silti, että Maikkari tyytyi nettijuttuun, jossa ei perinteiselle medialle tyypillisesti linkitetä lähteeseen, kuten tässä tapauksessa Vierityspalkkiin.

Mikroilu tuo lisäsärmää tapahtumaan, mutta on siinä huonotkin puolet. Useimpiin mikroblogien juttuihin on vaikea päästä sisään jälkeenpäin. Pahimmillaan olo on kuin kuulisi vahingossa keskustelusta vain satunnaisesti joitakin lauseita ja kestää tovin hahmottaa, mihin kaikki kommentit liittyvät. Viesti saattaa viitata esimerkiksi tapahtumassa nähtyyn tilanteeseen, jota ei avata sen enempää. Silloin tieto on oikeastaan arvokasta vain läsnäolijoille hetkenä, jolloin viesti julkaistaan.

Tilannetta ei paranna, että mikroblogi-viesti on usein kommentti jollekulle toiselle ihmisille ilman, että alkuperäistä kommentoitavaa viestiä näkisi samassa yhteydessä.

Tunnustan olevani sen verran ahdasmielinen, etten siirtäisi mikroblogeista älähdyksiä esimerkiksi suoraan Facebookiin. Kaikki @- ja RT-merkit saavat tavallisen tekstin näyttämään koodilta niille ihmisille, jotka eivät käytä merkintöjä itse (Blog. huom. Anteeksi Gemilon koodariporukka jo etukäteen tästä humanistin nolosta tulkinnasta). Lisäksi nähdäkseen koko keskustelun pitäisi poistua palvelusta toiseen, mikä on epätodennäköisempää kuin, että tyytyy rasitusvammaan, kun ei ymmärrä asiayhteyttä ja saa sisällöstä irti mitään.

Puhujana tunnen kyllä sympatiaa Pekka Himasta kohtaan. Pitäisi olla aina ylimääräistä lisäaikaa vielä seurata tapahtuman jälkeen, mitä twitteristit, qaikuilijat, muut mikroilijat ja bloggaajat ovat keskustelleet esityksestä.

Puhuja jää todella yksin esiintymislavalle, kun yleisö viihdyttää toisiaan sosiaalisen median kanavissa. Muutaman käyttäjän jakama tunnelma leviää varsin nopeasti, vaikka nopeinta olisi kommentoida heti puhujalle, jotta tämä voisi reagoida asiaan jo puhuessaan.

Kirjoittajat
thumbnail_image
Katri Lietsala
Toimitusjohtaja
040 749 9072
comments powered by Disqus