Katri Lietsala // Pedagogiikan tulisi olla aina lähtökohta, kun sosiaalista mediaa aletaan käyttää osana opetusta. Lisäksi pitäisi pyrkiä käytäntöyhteisöihin.

- Oppiminen on prosessi, ei tuote. Se on eri asia kuin tietty paketti sivulta 60 sivulle 90, josta sitten laitetaan koe testaamaan, muistaako oppilas nämä sisällöt ja määritellään sen perusteella, miten hyvä oppilas on. Se on varsin hassu lähtökohta, yrittäjä Miikka Salavuo kuittasi Gemilon ja Oriveden Opiston yhteisessä sosiaalisen median koulutustilaisuudessa viime viikolla.

Salavuo haastaa miettimään erityisesti esimerkiksi argumentointia sekä osallistuvaa, itseohjautuvaa ja oma-aloitteista oppimista. Hänestä ei tulisi arvioida, montako vastausta oppilas vastasi oikein kokeessa, vaan miten koko prosessi on sujunut ja tehdä laadullisesti näkyväksi opiskelijoiden toiminta tietojärjestelmällä, jota käytetään.

Näin pystytään valmentamaan taitoja sen sijaan, että painotetaan ulkoa opitun tiedon merkitystä.

Vastuu oppimisesta on itsellä

Jäin miettimään, miten paljon olemmekaan kasvaneet vinoon kouluvuosien aikana. Vältetään kommentointia, ei uskalleta kysyä, koetetaan seurata vain sivussa sen sijaan, että osallistuttaisiin ja yritettäisiin saada parannettua tietoa, kasvatettua osaamista yhdessä.

- Copy paste on sosiaalisen median pahin riski, mutta pitää toisaalta erottaa, että tietojen yhdistely monista lähteistä on eri asia: onnistuessaan se osoittaa tutkivaa asennetta ja kykyjä suodattaa tietoa.

Miikka Salavuo kertoi päivän aikana myös kokemuksiaan verkkokurssista, jonka moni jätti kesken. Yksi oppilas sanoi, ettei jaksa oppia etsimällä tietokoneella asioita. Toinen kertoi, ettei halunnut osallistua verkkokurssille, koska oli tottunut, että istutaan alas, kuunnellaan, mitä opettaja kertoo ja vastataan samat asiat tentissä.

Kolmantena syynä on ns. arki-faktori, joka näkyy opettajillakin. Vaikka palvelu voisi olla kiva, se jää muiden asioiden jalkoihin. Siksi motivoinnin merkitystä ei voi koskaan korostaa liikaa.

- On kasvettu tähän kulttuuriin. Opittu, että tiedetään yksittäinen faktatieto, vaikka verkostoitumisen ja muutoksen taito on paljon tärkempää. Se, että tietää, keneltä kysyä tai mistä hakea lisätietoa ja miten, jos ei itse tiedä kysytystä. Miikka Salavuo, Orivesi 12.2.2010.

Olen aivan samaa mieltä Salavuon kanssa, että ihminen tyhmentyy organisaatiokulttuurissa, jos johtaja sanoo olevansa oikeassa auktoriteettinsä ansiosta.

Sama koskee oppimista, jos opettaja on asiantuntijana vain ammattinimikkeensä ja siitä syntyvän ammattistatuksen vuoksi, eikä jätä tilaa sille, että itse asiassa opiskelija itse - tai työorganisaatiossa työntekijä itse - voi omistaa osaamisensa ja kantaa vastuun tekemisestään, oppimisestaan oma-aloitteisesti.

- Oppilas ei saisi olla pulpettirobotti, vaan oppiminen on oppijakeskeistä. Tulisi pyrkiä, että omistajuus olisi oppilaalla itsellään ja syntyisi käytäntöihin perustuvia yhteisöjä, joissa päästään lähelle oppimisen ideaaleja. Miikka Salavuo

Oppimisympäristöissä kehittämistä

Pitäisi viimein ymmärtää, miten paljon asiantuntijuutta on jokaisessa ja luoda järjestelmät, jotka tekevät asiantuntemuksen näkyväksi.

- Sosiaalisen median lähtökohtana ovat hajautettu asiantuntijuus ja eroavaisuudet asiantuntijoissa eli yhteisön kognitiivinen diversiteetti. Salavuo täydentää.

Olen lämmitellyt ajatusta alustasta, jossa asiantuntijuus tulee näkyväksi automaattisesti työnteon tai oppimisprosessin kuluessa eikä niin, että sekin täytyisi erikseen vielä itse luoda (vrt. Deliciouksen toimintamalli). Gemilossa tätä on viety eteenpäin Gemilo Socialissa. Kukin käyttäjä luo oman profiilin ja löytää sisältöjä ryhmien, mutta myös avainsanojen mukaan. Mikä parasta avainsanat johdattavat myös samoista asioista kiinnostuneiden ihmisten jäljille.

- Verkko-oppimisympäristössä oppilas voi tuoda esiin tietämystään enemmän kuin jos he vastaavat vain koetärppeihin ja siihen, mitä opettaja itse ymmärsi kysyä aiheesta. On parempi luoda ympäristöjä, joissa voidaan saada aikaan myös sattumanvaraista oppimista. Miikka Salavuo.

Blogi soveltuu avoimiin ajatuksiin

Miikka Salavuo kertoo kirjoittavansa blogia kuin se olisi ajatusvirtaa, jonka avulla oppii koko ajan lisää ulkoistaessaan asioita, saadessaan ne ulos omasta päästään "jauhettavaksi". Teen itse samalla tavalla. Jos bloggaan esimerkiksi tapahtumasta, niin kuin nyt tästä Gemilon tapahtumasta Oriveden Opiston kanssa, teen sen livenä ja julkaisen viestin mahdollisimman nopeasti. Tässä viestissä tosin Miikka sai vielä tarkastaa ennakkoon, mitä kirjoitin :)

Paperille kirjoitetut muistiinpanot jäisivät pöydälle, blogissa saan avattua keskustelumahdollisuuden myös muille ja mahdollisesti täydennyksiä ja uusia ajatuksia entisten tilalle. Kirjoittaminen ei lopulta vienyt enempää aikaa, koska se onnistui online jo kuunteluvaiheessa. Kun keskustelu karkaa käsistä myönteisellä tavalla, voi vain seurata, mitä kaikkea pienestä aihiosta lähtikään liikkeelle - ja samalla oppii itse siinä sivussa.

- Tärkein oppimisympäristöni on tällä hetkellä Twitter, koska minua kiinnostaa, miten asiantuntijat etsivät tietoa puolestani. Voin lekotella koneen ääressä ja odottaa, mitä he ovat löytäneet puolestani. Tämä on arkioppimista. Erityisesti siitä tulee merkityksellistä, kun osallistun sinne itse, Miikka Salavuo.