Katri Lietsala // Paras työpaikka ei ole aikuisten päiväkoti, jossa työantajan tehtävänä on keksiä viihdyttäviä tehtäviä työntekijöilleen. Miksi ei? Siksi, että alansa ammattilainen nauttii kättensä jäljestä, suhtautuu intohimoisesti tekemäänsä ja pystyy toteuttamaan riittävän hyvän lopputuloksen silloinkin, kun aika tai budjetti eivät riitä kaikkein parhaimpaan. Todellinen ammattilainen ei kaipaa halituokioita ja puuhanurkkaa, jossa voi pelata PlayStationilla tai pulata legoilla. Hänellä työnteko muistuttaa leikkiä, jossa voi kokeilla uutta, innostua ja toteuttaa aiemmin opittua - yhdessä tai yksin

Parhaan työpaikan paras ammattilainen ei tyydy tuijottelemaan ulos ikkunasta kuin aikoinaan päiväkodin pihassa, jossa lapsista onnettomimmat seisovat hädin tuskin omilla jaloillaan aidan vieressä itkemässä, milloin päivä viimein päättyy.

Jos ammattilainen työssään olisi vielä lapsi, hän olisi se, joka näyttää muurahaisen polulla muillekin. Hän ottaa vauhtia liukumäessä, hyppii kuralammikossa kokeillakseen, miten korkealle pisarat saa nousemaan. Hän hakisi hiekkalapion ja ämpärin sanoakseen Älä tule paha kakku, tule hyvä kakku.

Ihan vain siksi, että myönteinen utelias asenne omaan työhön on yksi parhaita keinoja tehdä omasta työstä miellyttävämpää.

Kun tykkää Facebookissa vitsistä, jossa todetaan, että ensimmäiset viisi päivää viikonlopun jälkeen ovat aina vaikeimmat, se on hyvä hetki. Sellainen hetki, jolloin ammattilainen arvioi asennettaan kriittisesti pohtiakseen, tunteeko iloa omasta työstään. Jos vastaus on kielteinen, seuraavaksi tosi-ammattilainen ravistelee rutiinejaan, päättää muuttaa tapojaan tehdä töitä. Se on helppoa, koska hän haluaa olla yhtä innostunut työstään kuin aikojen alussa, jolloin hän valitsi - siis valitsi - työnsä sekä tavat, joilla työtään tekee. Mikään muu ei ole hänelle riittävän hyvää.

Paras työpaikka on hengessä mukana, koska sen jokaisella työntekijällä ja johtajalla on sama ylpeä asenne omasta työnjäljestä, joka ei ole vain lopputulos, vaan tapa, jolla tuloksiin päästiin.

Jonain sameana arkipäivänä on ehkä ehtinyt unohtua, että oma ajattelu ja asenteet joko hidastavat tai auttavat eteenpäin. Se ei ollutkaan työpaikka tai työnantaja, joka kahlitsi oivallukset ja sai työn mahdollisesti tuntumaan "elinkautisen lusimiselta".

Työn ilo on keino tehdä omasta työpaikasta paras työpaikka ikinä, koska tunne heijastuu kaikkiin. Ilo näkyy tehdyssä työssä parempina lopputuloksina. Ammattilaisuuden huipentuma on hetki (työnantajan helmi), jolloin haluaa omaksi ilokseen (henkilökohtainen tunne) varmistaa, että oma työnjälki (oma helmi) on valmis vasta, kun se helpottaa toisten työtä (jaettu ilo).

Parhaan työpaikan tosi-ammattilainen saa katsoa huvittuneena, kun toimitusjohtaja hihkuu  Yes, yes, yes. Ammattilainen on jo oikealla tiellä, koska lämmin huvituksen tunne virkistää ja saattaa jopa alkaa naurattaa. Seuraava askel on itse tehty tuuletus. Ammattilainen muistaa aina tuulettaa edes hiljaisesti hymisten onnistumistaan työssä, jos pokka ei vielä kestä nousta työtuolista hyppimään riemusta. Joukkotuuletus on vielä tehokkaampi.

Nyt muutama teistä ehkä jo empii.

Tuntuuko oudolta, jopa naurettavalta? Yllättävän moni aikuinen odottaa käskyjä käyttääkseen aivojaan ja jättää tekemättä asioita pelätessään hylätyksi tulemista.

Minulla on ehdotus. Ala ammattilaiseksi, joka haluaa olla mukana valtavassa aallossa omassa työyhteisössään. Aluksi vaikkapa vain siksi, että osallistuminen ja heittäytyminen tuntuu niin tajuttoman hyvältä! Yhteiseen tavoitteeseen sitoutunut ihminen osaa helposti osallistua oikealla hetkellä luodakseen jotain itseään isompaa.