Liian monta järjestelmää, mikä ratkaisuksi?

MyGemilo-pilvipalvelussa myynti, tuotanto ja henkilöstöhallinto hoituvat yhdessä paikassa ilman usean eri järjestelmän ylläpito-vaivaa. Erinomainen tuki eri liiketoiminta-alueiden sujuvaan yhteistyöhön, mutta riittävän joustava niin, että tilaaja voi valita myös vain yhden näistä olemassa olevien järjestelmiensä rinnalle.

MyGemilo-ohjelma tekee työstä ja työn tuloksista näkyvää, mikä on erittäin hyvä työnantajan näkökulmasta etätöiden yleistyttyä.

MyGemilon käyttöliittymät ovat visuaalisia: Me arvostamme älyä ja designia. Osa älystä perustuu siihen, että työtä voidaan jatkaa liiketoiminta-alueelta toiselle sujuvien valmiiksi mietittyjen polkujen kautta.

Tutustu Gemilo Oy:n järjestelmä-valikoimaan Gemilo Storessa ja Gemilon tarinaan.

Yhdistimme esimerkiksi Asiantuntijayrityksen ERP -järjestelmässä yhteen ja samaan ratkaisuun myös tuntiraportoinnin ja tuntien laskutusjärjestelmän. Näin käyttäjien ei tarvitse hyppiä järjestelmästä toiseen ja työaikaa saadaan seurattua myös myyjiltä ja henkiöstöhallinnolta, joilla on sama järjestelmä käytössä, mutta omaa toimintaansa tukevilla työkaluilla.

Niille yritysasiakkaille, jotka eivät tarvitse henkilöstöhallinnon työkaluja tai CRM:ää meiltä, on valikoimassa valmiina Gemilo Tunnit -työkalu, jossa on projektinhallintajärjestelmä. Näin ei ole pakko kenenkään ottaa liikaa järjestelmiä yhdessä moniohjelmistossa ja esim. myyntiä tai henkilöstöhallintoa samaan järjestelmään kuin tuntiseuranta ja projektit ovat, vaikka toki se vähentäisi järjestelmienne määrää entisestään.

Se, että yrityksessä on liian monta järjestelmää, on ratkaistavissa myös rajapinnoin. Varmista, että liiketoimintanne johtamisen kannalta olennainen tieto liikkuu järjestelmästä toiseen ja on hyödynnettävissä ilman saman datan kirjaamista käsin toiseen tai kolmanteen kertaan. Myös Gemilon ratkaisu on yhdistettävissä rajapinta-liittymällä muihin järjestelmiin.

Kirjoittajat

thumbnail_image thumbnail_image
Nimi Katri Lietsala
Tehtävänimike Toimitusjohtaja
Puhelinnumero 040 749 9072
Sähköposti

Avainsanat

comments powered by Disqus