- Kun kukaan ei katso eikä kysele perään, viereisen pöydän mies puuskahtaa. Hän on yhtiön työntekijä.

Niin kuin koko joukko keski-ikää lähestyviä tai jo rajapyykin ylittäneitä miehiä. Vaikea sanoa.

Olen huono arvioimaan ikää. He ovat lounaalla keskustelemassa työnkuvasta. En voi vastustaa salakuuntelua? Ääni kantautuu kuuntelemattakin.

Isoimpana ongelmana kuuluu olevan seuranta - tai oikeastaan seurannan puute.

- Menee pari kolme viikkoa eikä tapahdu mitään! Alan sitten itse katsoa sähköposteista, projektityöntekijä totesi.

Huomaan lievää ärtyneisyyttä äänessä. Siinä on ehkä hiven periksiantamista ja sarkasmia. Kuin omassa työssään ei voisi tehdä niin paljon kuin ehkä alunperin halusi. Rinki nyökyttelee hiljaisessa yhteisymmärryksessä. Työkulttuurin salliessa oma lipsuminen ja passiivisuus viikoiksi on sallittua, koska kukaan ei valvonut. Kukaan ei kysynyt.

He ovat siirtyneet lounaskahviin.

Mietin Teemu Selännettä. Jos Teemu Selänne olisi odotellut kaukalossa lupaa luistella maalia kohtia ja laukoa, hän tuskin olisi MM-mitalisti, Stanley Cup -voittaja ja olympialaisvoittaja. Hän ei olisi ollut parhaita maalintekijöitä suomalaisista ja eurooppalaisista (!) jääkiekkoilijoista NHL:ssä.

Mutta takaisin Espooseen.

Käy ilmi, että sähköposti on työkalu, jota lounasseurueen työyhteisö käyttää työntekoon. Sähköpostilla yritetään ratkaista a) työnjohdollista ongelmaa, b) sisäisen viestinnän ongelmaa ja c) oman työn johtamiseen ja työmotivaatioon liittyviä asioita.

Lyön mielessäni vetoa, ettei tulossa ole hyvää, jos työ organisoidaan sähköpostissa. Toivoisin olevani väärässä, mutta seitsemän vuotta ilman sisäistä sähköpostia on opettanut tavoille, joista en vaihtaisi enää sähköpostiin.

- Aina sama tramboliini. Sama limbo. Joku vastaa jotain ja joku kysyy taas uudestaan, onko näihin jotain vastausta.

B-i-n-g-o!

Lounasporukalla on selkeä, yksinkertainen ratkaisu, miten johdetaan työtä onnistuneesti. Töiden jakaminen pitäisi hoitaa yhden henkilön kautta niin, että on joku joka jakaa tehtävät ja vastaa kokonaisuudesta.

Olen osin samaa mieltä. Töiden jakaminen voidaan hoitaa myös niin, että asiantuntijat tietävät ja aikatauluttavat työnsä itsenäisesti sen perusteella, millaisia tavoitteita johto asettaa heille. Henkilö, joka on vetäjänä voi vaihtua sen mukaan, mitä kokonaisuutta kulloinkin tehdään ja hänen vastuullaan on katsoa, 1) päästiinkö tavoitteisiin ja 2) seurata poikkeamat, joihin reagoidaan eikä vain raportoida.

Työlle on aina oltava nimetty tekijä tai tekijät. Jaa vastuu, älä vain työtehtäviä.

- Meillä on 4-5 suunnittelijaa, homma kerrotaan kaikille, niin he jättävät työn toisilleen. Joku muu tekee.

Lopputuloksen ratkaisevat myös henkilösuhteet. Kun kollegalta tai johdolta saa nopeasti vastauksen, työt etenevät. Näiden ihmisten kanssa tykätään tehdä töitä ja heidän projektinsa etenevät nopeammin kuin muiden.

Yhtiön resursseja kuluu koko ajan, koska huolimattomasti jaettuja työtehtäviä satelee osalle tekijöitä useasta suunnasta.

- Projekteja on päällä monta ja niissä tehdään "helvetisti tavaraa". Kai se on jotain tehty hyvinkin.

Määrä. Siitä tulee iloiseksi. Miehet nyökyttelevät.

Tosin jokin yhtiö ja sen omistajat maksaa vielä paljon jostakin projektista.

- Tulee täysi fiasko.

Lieneekö kukaan kertonut esimiehelleen.