Katri Lietsala // Internet antaa kansalaisyhteiskunnalle joustavuutta, joka ei ole ennen ollut mahdollista. Kansalaiset voivat ottaa käyttöönsä erilaisia työkaluja ja käyttää niitä haluamallaan tavalla. He myös sitoutuvat verkkopalveluihin: kirjautuvat sisään ja alkavat toimia. Lähtökohta toiminnalle on yksinkertainen.

- Ihmiset eivät etsi itsensä replikaatteja, vaan toisiaan verkossa. - Paul Nixon -

Paul Nixon ja Antje Grebner totesivat viime viikon AOIR-konferenssissa myös, että Internetissä syntyy julkisia virtuaalisia tiloja ja kansalaisten verkostoja, jotka ovat olemassa vain verkon kautta. Näissä saattaa piillä uusi kansalaisyhteiskunta, joka toimii eri tavalla ja erilaisilla rakenteilla kuin verkon ulkopuolella, mutta kukaan ei oikeastaan tiedä, miten tunnistaa nämä uuden kansalaisuuden muodot, miten huomata rakenteet, jotka ovat muuttuneet.

- Entä jos löydämme verkosta elämää? Onko sillä mitään väliä, jos löydetyllä elämällä ei ole vaikutusta mihinkään? - Paul Nixon -

Minusta sama huomio pätee blogeihin ja sosiaaliseen mediaan ylipäätään. Jos blogi on olemassa, mutta kukaan ei tiedä siitä, blogilla ei ole kuin jälki, jonka se jättää verkkoon. Näin ollen sillä ei ole vaikutusta kuin korkeintaan kirjoittajalle itselleen. Siksi osa niin sanotusta verkkokeskustelusta ei ole keskustelua, saati sosiaalista vuorovaikutuksen puuttuessa.

Facebookin, Jaikun, Twitterin status update -tyyppiset tilapäivitykset saattavat johtaa samalla tavalla harhaan. Ihmiset kuvittelevat muiden tietävän tapahtuneesta, koska kertoivat siitä ohimennen verkossa. Heillä on oma sosiaalinen verkosto taltioituna, mutta ei välttämättä läsnä.

Sama harha voi lamauttaa yrityksen vuorovaikutuksen asiakkaiden kanssa, koska kuvitellaan, että oma viesti on olemassaolonsa ansiosta jo jollain tapaa verkossa merkityksellinen, ymmärretty - tai edes vastaanotettu.