Naomi Cambell: Johdonmukaisuus

Naomi Campbell kertoi arvostavansa johdonmukaisuutta ja rehellisyyttä. Hän mainitsee esikuvakseen Nelson Mandelan.

- Valta on vaarallinen asia. Valta voi addiktoida ja saada haluamaan vääriä asioita.

- Elän elämääni ja puhun totuuttani niille, jotka haluavat kuulla sen.

Campbell on tehnyt upean uran ja jatkaa edelleen, toisin kuin moni muu hänen ikäinen huippumalli. Ikä ei rajoita enää samalla tavalla kuin parikymmentä vuotta sitten.

Naomi Cambell ei ole jättänyt mallin töitä, vaikka onkin 50-vuotias pienen lapsen äiti. Cambell sanoittaa tekevänsä työtä nykyisin ihan muista syistä kuin aiemmin.

- En astu enää esiin Naomi Cambellina. Astun esiin kulttuurini puolesta.

Elämä ei lopu 20-30-vuotiaana, vaan paranee. 40-60-vuotiaat ihmiset ovat elämänsä parhaassa vedossa. 70-80-vuotiaat jaksavat tehdä asioita, joihin ennen ei ollut mahdollisuuksia ja eletään jopa 90-100-vuotiaaksi.

Huippumalli Naomi Campbell on nähty Burberryn, Pradan, Versacen, Chanelin, Dolce & Gabbanan, Marc Jacobsin, Louis Vuittonin, Yves Saint Laurentin ja Valentinon näytöksissä ja yli 500 lehden kansikuvassa, hänellä on oma parfyymi ja sittemmin yli 12 miljoonaa seuraajaa Instagramissa. Silti Cambell mainitsee silti erikseen, ettei ajattele olevansa yrittäjä.

- Teen mitä teen itselleni tai muille. En tarvitse mitään leimaa sille, huippumalli mietti.

Menestyksen salaisuus

Campbellin mukaan perhe on vahva perusta menestykselle. Niinhän se on. Vanhempien opit ja esimerkki vaikuttavat mieleen ja asenteeseen lapsuudessa ja myöhemmin oma perhe on tuki, joka tuo vastapainoa yrityselämälle ja antaa elämälle muutakin tarkoitusta kuin työn.

- Ylä- ja alamäet. Koita löytää, mitä voit antaa ja mitä voit saada, Cambell neuvoi ja vertasi menestymistä pingpong-peliin.

Cambell on hakenut vaikutteita monesta maanosasta. Hän kokee saaneensa myönteisiä vaikutteita esimerkiksi Aasiasta ollessaan Japanissa ja Hong Kongissa.

- Olen kiitollinen luovista ihmisistä, joiden kanssa olen saanut työskennellä. En ota mitään itsestäänselvyytenä, huippumalli avasi omaa asennettaan.


Kirjoittaja osallistui Forbesin Power Women's Summit -tapahtumaan vuonna 2021.

Kirjoittajat

thumbnail_image thumbnail_image
Nimi Katri Lietsala
Tehtävänimike Toimitusjohtaja
Puhelinnumero 040 749 9072
Sähköposti
comments powered by Disqus