EU:ssa mietitään oikeita sanamuotoja 13. artiklaan.
Artiklasta tulee rajata ulkopuolelle yhtiöt, jotka eivät hyödy taloudellisesti mediatalojen tai taiteilijoiden sisällöistä ja siihen on valmistelijoilla kyllä aikaa ja mepeillä mahdollisuus. Jos tämä on liian vaikeaa (en ymmärrä miksi olisi) ja halutaan, että 13. artikla koskee yritystä kuin yritystä, tulee EU:n pystyä tarjoamaan konkreettinen tapa noudattaa artiklaa. Rehti tai edes järin älykäs tapa EU-alueen talouskasvun näkökulmasta ei ole vyöryttää kustannuksia kenelle tahansa ajattelemalla, "koska tekijänoikeus". On jo esimerkkejä, miten ilman artiklaakin tekijänoikeuksien puolesta tehnyt muutokset vaikeuttavat myös tekijänoikeuksien sallimissa rajoissa oikeutettua sisällön hyödyntämistä.
Mitä jos EU velvoittaisi 13. artiklassa Euroopan markkinoilla toimivat YHTENÄISEEN vesileimaan? Jos tekijä haluaa suojella sisältöään, hän huolehtii, että siinä on vesileima. Vesileima välittää tiedot, onko sisältö maksullista vai ei. Vesileima toimii ohjelmistojen rajalla kuin passi. Jos se on kunnossa, järjestelmä päästää automaattisesti sisään sisällön ja jos ei ole, sisältöä ei pysty lataamaan. Tällaisen Gemilonkin kokoinen yritys pystyisi toteuttamaan ja se olisi kaikissa asennuksissa oletuksena valmiina.
Sisältöjä tekevillä voisi olla sama sisältö erityyppisillä vesileimoilla, mutta vesileima-standardi olisi näissä sama. Jos käyttäjä ottaa sisällön opetuskäyttöön, ilmainen sisältö voidaan ottaa mukaan toisesta palvelusta toiseen palveluun käyttämällä opetukseen tarkoitettua vesileimaa. Ohjelmiston toimittaja varmistaa omassa koodissa ja järjestelmän asennuksessa, onko palvelussa opetuskäyttöä. Jos ei ole, ei opetuskäyttöön tarkoitettua sisältöä saa tuoda palveluun.
Niillä taiteilijoilla, jotka haluavat antaa työnsä vapaasti levitettäväksi ja jopa muokattavaksi ja yhdisteltäväksi uuden taiteen luomiseksi olisi oma vesileima-tyyppi, jonka ansiosta järjestelmä voi sallia automaattisesti näiden CC-lisenssityyppisten vesileimattujen sisältöjen lataamisen palveluun.
Ohjelmistotalon on kustannustehokasta luoda valvontakoneisto ohjelmistoonsa ilman mittavia investointeja sisällön tunnistusteknologioihin, jos tarjolla on yksi selkeä valvottava leima. Tilanne on kaaottinen, jos eri maissa on erilaisia sääntöjä ja eri yhtiöillä ja tekijöillä erilaisia leimoja. Internetin kaikkia erilaisia sisältöjä ja niiden erilaisia merkintätapoja on mahdoton valvoa tällaisessa tilanteessa, valvontavastuu olisi aivan liian raskas. Samalla 13. artikla huonosti kirjoitettuna aiheuttaisi liian ison riskin korvauksiin, joihin ei voi ohjelmiston toimittajana ja/tai ylläpitäjänä varautua mitenkään.
Esimerkiksi me Gemilossa emme halua rikkoa tekijänoikeuksia ja käyttäjät sitoutuvat käyttöehdoissa toimimaan lakien ja asetusten mukaisesti ja huolehtimaan, että eivät jaa tekijänoikeudellista sisältöä luvatta.
Tässä mallissa EU myös itse osallistuu säätämänsä artiklan toteutuskustannuksiin varmistamalla kansalaisille, taiteilijoille, mediataloille ja ohjelmistoyhtiöille tehokkaan tavan noudattaa artiklaa. Vesileima olisi myös hyvä tapa saada eteenpäin Creative Commons -lisenssejä. Copyrightin sijasta voi merkitä heikon tai vahvan copyleftin. Myös ilmaisten sisältöjen päälle voi luoda liiketoimintaa ihan luvan kanssa. Suomessa valtion tasolla(kin) siihen sisältöjä, mutta tämä puoli on unohdettu asetuksessa, koska tekijänoikeus on perinteisesti ollut kiinnostavampaa kuin käyttäjänoikeus.